Eduskunta - ryysiksestä seisoskeluun

Eduskuntajuttukeikka poikkeaa muista uutisjuttukeikoista melko radikaalisti sen suljetun ilmapiirin takia. Kun eduskuntaan mennään tekemään juttua, niin lähes aina se tarkoittaa sitä, että koko juttu hoidetaan jokaista kuvaa ja haastattelua myöten talon sisältä. Arkadianmäki on kuin oma maailmansa, jossa pätevät tietyt kirjoitetut lait sekä kasa kirjoittamattomia sääntöjä.

Politiikan kuvaaminen eduskunnassa on melko kaavamaista juuri erilaisten säännösten takia, mutta silloin tällöin siellä pääsee myös suomalaiselle medialle melko epätyypilliseen ryysikseen. Melkein missä tahansa muualla kaikki tilaisuudet kuvata ovat pitkälle etukäteen järjestettyjä ja tapahtumien kulku on ennalta arvattavissa. Eduskunnassa pääsee aika ajoin testaamaan reaktiokykynsä kuvaajana ja pääsee pitämään yllä valppautta. Usein tuon säntäilyn vastapainoksi joutuu myös odottelemaan pitkiä aikoja, koska jos joku valiokunta tai eduskuntaryhmä esimerkiksi tekee jotain päätöksiä niin niitä odotellaan oven takana käytävällä niin kauan kunnes niistä joku tulee jotain kertomaan ja jos joku ei kerro niin varmuuden vuoksi kommentteja otetaan lähes jokaiselta, joka tulee ulos ryhmähuoneesta tai valiokunnan kokoustilasta, jotta saataisiin edes jotain valaistusta tekeillä olevaan juttuun. Tällöin voidaan myös puhua kuuluisasta tietojen tihkumisesta.



Vaikka juttu tehdäänkin talon sisältä niin se ei silti tarkoita sitä, että jutuissa päästäisiin kovin syvälle kulisseihin; kuvaajia ja toimittajia säätelee tietyt rajoitteet. Esimerkiksi tietyissä paikoissa kuten kahvilassa ei saa haastatella eikä kuvata ilman haastateltavan / kuvattavan erillistä lupaa, myös niin sanottu puhemiehen käytävä on kuvausvapaata aluetta, tosin kukaan ei estä käytävän kuvaamista käytävän ulkopuolelta. Monesti onkin seisottu käytävän perällä ja kytätty mitä milloinkin. Esimerkiksi lokakuussa, kun Perus Suomalaisten James Hirvisaari sai puhemies Eero Heinäluomalta eduskunnassa harvinaisen varoituksen käytöksestään niin sanotussa "Natsi-tervehdys"-jutussa, kyttäsimme pitkät tovit puhemiehen käytävän päässä, jotta saisimme kuvaa Hirvisaaresta ja Heinäluomasta.

JUTTU HIRVISAAREN VAROITUKSESTA

MEDIAHÄSSÄKKÄÄ JA RYYSISTÄ HIRVISAAREN VAROITUSJUTUN YHTEYDESSÄ

Usein eduskunnassa muista keikoista poiketen joutuu siis niin sanotusti ryysimään eli kaikki toimittajat ja kuvaajat haluavat tietyltä samalta poliitikolta kommentin. Silloin joutuu yleensä kuvaamaan sitä mitä saa, mutta usein saa kuitenkin ihan käyttökelpoista materiaalia, sillä ainakin Suomessa on melko solidaarinen meininki kuvaajien ja toimittajien kesken. Yleensä vältetään toisten kuviin menemistä eli ei mennä seisoskelemaan toisen kameran eteen vaan kierretään tai kumarretaan linssi, jottei blokata toisen kuvaajan kuvaa. Toimittajatkaan harvoin käyttävät ns. kyynerpäätaktiikkaa vaan kaikki liikkuvat melko sulassa sovussa. Suomessa kanavien välinen kilpailu on sen verran maltillista, ettei kusipäiseen käytökseen ole onneksi tarvetta. Mutta kuitenkin aina, kun ryysis tulee niin kyllä siinä kaikki koettavat ajaa jollainlailla omaa etuaan ja varsinkin kuvaajat koettavat päästä mahdollisimman hyviin asemiin, josta kuvata kohdettaan. Silloin joutuu väkisinkin hieman tuuppimaan ja ahtautumaan.

Hirvisaaren tapauksessa tuli parikin eri ryysistä, kun ensin haluttiin kommentti mieheltä itseltään ja sitten puolueen puheenjohtajalta Timo Soinilta. Hirvisaaren tapauksessa satuin itse olemaan hyvissä lähtöasemissa; mies suorastaan käveli syliini. Tunsin, kun muut kuvaajat ja toimittajat alkoivat painautua minua vasten ja lopulta minun ei tarvinnut kävellä itse lainkaan, koska kävi niin sanottu festariefekti eli, kun massaa on riittävästi niin se on ihan sama mitä sä itse teet tai koetat tehdä, koska kun olet massan puristuksissa niin se vie sut mukanaan sinne minne massa vie etkä voi itse juurikaan vaikuttaa kulkusuuntaan. Näin kävi Hirvisaaren ryysiksessä; kävelin miestä vastaan ja kaikki muut pakkautuivat mun ympärille ja sitten vain "leijuin" massan mukana. Soinin kohdalla en taas päässyt etuasemapaikoille, joten jouduin nostamaan kameran muiden päiden yli ja toimittaja tuikkasin mikrofonin jostain raosta Soinin kasvojen lähelle. Varsinkin isolla olalta kuvattavalla kameralla muiden päiden yli kuvaaminen saati haastattelun tekeminen on erittäin haastavaa; kamera painaa melko paljon ja sen operoiminen erikoisessa asennossa on aika hankalaa. Sen takia ylipäiden kuvatuissa ryysishaastatteluissa saattaa olla melko heiluvaa kuvaa eivätkä kuvan kompositiot, eli se miten haastateltava on asemoitu kuvaan, ole usein kovinkaan hyviä.

Toinen ryysis, joka tapahtui melko pian Hirvisaaren keissin jälkeen oli Heidi Hautalan eroamisesta seurannut hässäkkä Arctia Shipping-jutussa. Siinäkin olin kuten olivat kaikki muutkin kuvaajat kuvaamassa vihreiden ryhmähuoneen ovella toivoen saavansa Hautalalta kommentteja sotkuun, joka seurasi Arctia Shipping-jutun tiedottamisesta. Medialle oli annettu papereita, joista puuttui osia tiedoista, joista kävi ilmi minkälaisin sanoin virkamies Pekka Timonen oli Arctia Shippingin johtoa lähestynyt. Kun Timosen sanomiset tulivat muuta kautta median tietoon, ilmestyi korjattu tiedote, jossa yhtäkkiä olikin kaikki tiedot. Puuttuvia tietoja seliteltiin virheellä, joka oli tapahtunut alkuperäistä tiedotetta kopioitaessa. Tiedotteesta oli vihreiden tiedottajien mukaan unohtunut kopioida paperin toinen puoli. Jokainen voi sitten laske yksi plus yksi ja miettiä, mikä se totuus oikein oli, mutta Hautalan joutui erosta seuranneen mylläkän lisäksi vielä tämän tiedotevirheestä johtuneen kohun riepottelemaksi.

HEIDI HAUTALAN KUJANJUOKSU

Oman haasteensa eduskuntakuvaamiselle tekee talon koko ja sen sokkeloisuus. Ensimmäisillä kerroilla oli todella vaikeata hahmottaa, mistä pääsee mihinkin. Mutta jo muutaman kerran jälkeen alkoi muistaa, missä on mikäkin paikka. Usein vielä käydään kuvaamassa samoissa paikoissa, joten reitit oppivat kohtalaisen helposti. Talon ikä tekee myös omat haasteensa; rakennusta rakennettaessa ei tietänkään olla voitu kiinnittää huomiota nyky median tarpeisiin. Monet paikat eduskunnassa ovat aika hämäriä, ovet pieniä ja paljon rappusia. Varsinkin valon kanssa on monesti melko pulassa - rakennuksessa käytetyt värisävytkin ovat sen verran tummia, että ne imee vähätkin valot kuvista. Ilmeisesti entisaikaan ihmiset ovat olleet pienempiä eikä valtiohallinnon rakennusten ovista ole ollut tarvetta kuljettaa mitään tavaraa, sillä ovet ovat tehty niin kapeiksi, että TV-uutiskuvaajan tavallisen kaluston kanssa on välillä todella vaikeata mahtua kulkemaan. Yleensä aina vähintään jalusta melkein repii karmit mennessään tai kameran linssi kopsahtaa oveen tai seinään.

Kaikesta huolimatta eduskunnassa on mukava työskennellä, siellä on mukavaa porukkaa ja se ilmapiiri, joka siellä vallitsee on ihan erilainen kuin missään muualla. Siellä voi melkein haistaa kaiken sen poliittisen pelin, joka aika ajoin käy kuumanakin ja ihan tavallisenakin päivänä siellä aistii eri poliittisten ryhmittymien välillä hyvinkin ristiriitaiset näkemykset. Politiikan peliin kuuluu, että meille median edustajille pyritään aina näyttäytymään, sanomaan ja tekemään vain sellaisia asioita, joita halutaan yleisön näkevän ja sen takia ollaan hyvää pataa ja hymyillään kaikille. Mutta aina se ei onnistu ja silloin meikäläiset ovat kärppänä paikalla ja koetamme näyttää politiikan todelliset kasvot.

VIDEO PERUS KEIKASTA EDUSKUNNASSA

Virhe

Viime kesänä kävin tekemässä juttua yksityisessä sairaalassa nimeltä Laser Tilkka. Olin aloittanut tämän blogin pitämisen vasta kuukautta aiemmin ja harjoittelin kaikkea siihen liittyvää. Minulle sattui kömmähdys, joka paljastui vasta nyt äskettäin.

Kun kävimme Tilkassa, en kuvausten tohinassa muistanut mainita kuvaavani myös blogiani varten. En myöskään tajunnut siinä kuvatessa, että kyse on yksityisestä sairaalasta, jonne tarvitaan kuvausluvat. Toki meillä oli uutisjuttua varten lupa, mutta lupa koski vain uutisjuttua eikä tietenkään minun blogini kuvausta eli vaikka minulla oli oikeus kuvata MTV:n uutisiin niin minulla ei ollut samalla luvalla oikeutta kuvata blogiani varten. Se pääsi lipsahtamaan mielestä, koska blogikuvaus oli niin uutta minulle ja olin tottunut vuosien aikana siihen, että minne tahansa minä menen uutiskamerani kanssa niin minulla on silloin oikeus kuvata siellä niin kauan kunnes toisin sanotaan.

Jostain syystä en ajatellut blogikuvaukseni olevan täysin uutisjutusta erillään olevaa kuvausta. Se varmaan johtui siitä, että blogikuvauksen tarkoitus on kuvata minua työssäni, joten virheellisesti ajattelin sen olevan vain osa uutiskuvausta. Sitähän se todellisuudessa olikin, mutta tällaisessa tilanteessa, jossa ollaan yksityisissä tiloissa ja joissa tilan omistajalla on vielä suuri vastuu asiakkaidensa tietosuojasta, on kaikki ulkopuolinen toiminta katsottava tarkasti erikseen.

Asian nyt jälkeenpäin paljastuttua, olin häpeissäni, sillä enhän tietenkään halua kenellekään aiheuttaa pahaa tällä blogillani vaan tarkoitukseni on avartaa ihmisten tietämystä omasta työstäni ja tuoda esille asioita, jotka muuten eivät tulisi julki. Asioita, jotka avaavat median toiminta- ja työskentelytapoja.

Sain hyvän opetuksen kuvaamisesta tai pikeminkin siitä, että vaikka edustankin mediaa ja minulla on pääsääntöisesti lupa kuvata lähes tulkoon missä tahansa niin jossain menee myös rajat, joiden ylittämisestä on erikseen keskusteltava asianomaisten kanssa. Poistin Tilkkaa koskevan blogivideon samoin blogitekstissä olleet still-kuvat, joissa esiintyi Tilkan henkilökuntaa ja asiakkaita. Lisäsin myös muihin videoihin tekstin, jossa kehotan lukemaan blogitekstin ensin ennen kuin katsoo videoita. Pelkän videon katsominen tietämättä kaikkia siihen liittyviä taustoja, jättää kokonaiskuvan melko vaillinaiseksi. Katsojalle saattaa muodostua väärinkäsityksiä, kuten tässä Tilkan tapauksessa, jossa video oli katsottu Youtubesta tietämättä mihin se liittyy ja minkä takia se oli kuvattu.

Virheitä sattuu itse kullekin eikä tehtyä saa tekemättömäksi, mutta pääasia on virheen tultua julki myöntää se, pahoitella tapahtunutta ja toimia sitten sen mukaan, miten virheellisen toiminnan uhriksi joutunut haluaa toimittavan. Virheistä oppii ja jatkossa osaan toimia paremmin!

Nokian odotettu uutispommi

Kesällä lomien aikaan uutislähetykset ovat lyhyempiä ja juttujen aiheet monesti hieman kevyempiä, koska kesällä esimerkiksi eduskunta on kiinni eikä politiikassa tapahdu kesäkokouksia lukuunottamatta juurikaan mitään. Kaikilla muillakin aloilla ollaan lomilla samoin toimittajat ovat vapailla, joten karkeasti voi sanoa, että uutisten tekijät ovat lomilla ja ne joista tehdään uutisia ovat myös lomilla. Näin ollen uutistarjonta on hieman köykäisempää verrattuna vaikka syksyyn tai talveen, jolloin ns. kovia aiheita alkaa tulla paljon enemmän.

Syyskuun alussa kesälomat alkoivat olla takana päin ja syksyn koleat uutistuulet puhalsivat ensimmäiset puhurinsa, kun Nokia ilmoitti myyvänsä matkapuhelinliiketoimintansa amerikkalaiselle Microsoftille. Kauppaa oli tietenkin hierottu jo pitkään, mutta medialle ja sitä kautta yleisölle tieto tuli kuitenkin jonkinlaisena yllätyksenä vaikka sen kaltaista toimenpidettä olikin osattu uumoilla.

Itse en ollut sattunut aukaisemaan sinä aamuna 3.9.2013 mitään tiedoitusvälinettä, joten olin ihan pihalla, kun uutisista soitettiin ja kerrottiin, että nyt olisi keikkaa Nokian pääkonttorille Keilaniemeen. Hakisin toimittaja Mari Karppisen matkanvarrelta kyytiin ja menisimme seuraamaan tilannetta pääkallopaikalalle ja kyselemään työntekijöiden ensireaktioita, kun he saapuvat töihin. 

                                   

    

Perus aamuruuhkassa takkuilu vei meiltä aikaa sen verran, että olimme vasta yhdeksän jälkeen Keilaniemessä, mutta siihenkin aikaan ihmisiä kiirehti työpaikalleen kohtalaisen runsaasti. Heillä oli ensin oma tiedotustilaisuus ja sen jälkeen Espoon Dipolissa järjestettäisiin info medialle. Muutamilta saimme kommentit, mutta pääosin kaikki olivat melko vaitonaisia, koska he itsekään eivät tienneet sen enempää kuin mekään. Kaikki olivat kuitenkin pääsääntöisesti ihan positiivisilla mielin. Kun olimme saaneet riittävän määrän kommentteja, minä kopion ne läppärille ja leikkasin niistä sähkeen ja satasen, jotka lähetin verkkoa pitkin maikkarille.

"Sähke" tarkoittaa sähkekuvaa eli lähetyksessä ajetaan ulos pelkkää kuvaa, äänet ovat madallettu taustalle ja ankkuri puhuu studiossa kuvien päälle eli ankkuri kertoo vaikkapa, että Nokian puhelimet myytiin Microsoftille, kauppahinta oli 5 miljardia ja niin edelleen. Ensin ankkuri aloittaa uutisen niin, että kasvot ovat ruudussa, ikään kuin esittelee mistä on kyse, noin toisen lauseen kohdalla katsojille aletaan näyttää kuvaa vaikkapa Nokian pääkonttorista, puhelimista yms..

"Satanen" tarkoittaa sataprosenttista ääntä eli kun sähkekuvassa äänet olivat taustalla eli eivät 100% pinnassa niin satasessa eli haastattelun pätkässä tai kommentissa ääni ajetaan ulos sataprosenttisena kuvan kera (yleensä haastateltavan kasvot)

Pääkonttorilta lähdin Dipoliin, jossa toimittaja vaihtui lennosta Nina Rahkolaan. Siellä oli valmiudessa myös kuvaajakollegani Markku Suoniemi, joka teki linkkiautotyöntekijä Leo Korhosen ja toimittaja Tapio Nurmisen kanssa suoraa lähetystä nettiin Nokian tiedotustilaisuudesta. Kun saavuin paikalle, matkaa Keilaniemestä Dipoliin on vain pari kilometriä, olivat kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat tiedotusvälineet saapuneet paikalle. Harvoin näkee niin paljon kameroita ja toimittajia samassa paikassa kuin sinä päivänä näki. Jokainen halusi kertoa omaa kanavaansa pitkin yhdestä isoimmista Nokiaa koskevista uutisista.

Kuvassa oikealla kuvaaja Markku Suoniemi, toimittaja Tapio Nurminen ja linkkiautotyöntekijä Leo Korhonen tekevät suoraa lähetystä maikkarin nettiin. Vasemmalla YLE tekee omaansa. 

Kaikesta näki, että tilaisuutta oli suunniteltu jo pitkään ja infon puitteitakin oli alettu rakentaa ainakin vuorokautta aiemmin. Kaikki oli viimeisen päälle suunniteltu; sisään ei päässyt kuin pressikortilla, narikassa oli henkilökuntaa pilvinpimein, itse tilassa oli kameroille tuotu korokkeet, joilta kuvata, toimittajille pöytä- ja tuolirivit, joihin oli vedetty sähköt ja kiinteät nettiyhteydet, eteen oli rakennettu esiintymislava valoineen. Tilaisuus myös taltioitiin Nokian puolelta monikameratuotantona ja striimattiin eli lähetettiin netissä Nokian sivuilla ulos. Vaikka uutinen tuli ikäänkuin salama kirkkaalta taivaalta, niin valmistelut olivat käynnistetty aikoja sitten.

Infossa oli kamera jos toinenkin

Tavallisissa tiedotustilaisuuksissa eli tiekkareissa ei ole mitään vastaavanlaisia puitteita vaan yleensä on vain yksi tila, jossa on edessä pöytä, jonka takana tuoleilla istuvat ne, joilla on jotain tiedotettavaa - silloin tällöin on joku viestinnästä vastaava järjestänyt kahvit sämpylöineen ja pullineen.

Se täytyy sanoa, että ainoa johon Nokia ei ollut panostanut oli tarjoilu; kahvipöydillä oli vain pakattuja kolmioleipiä, kivennäisvettä, limsaa ja kahvia. Ilmeisesti oli ajateltu, että uutinen on niin kova, ettei siinä paljon ehdi kahvitarjoiluista nauttia ja se oli kyllä melko totta. Koko aamu ja päivä olivat täydet kierrokset päällä, kun asian tiimoilta uutisia väännettiin. Töitä hieman hankaloitti, että edellisenä päivänä maikkarilla oli ollut ulosmarssi, jossa YT-neuvotteluiden alkamiseen tyytymättömät ohjelmatyöntekijät olivat protestiksi lähteneet kotiin kesken työpäivän eivätkä tulleet töihin juuri tuona Nokian uutis"pommi"päivänä. Hommat klaarittiin kaikesta huolimatta melko hyvin ja syksyn koveneva uutistarjonta oli käynnistetty rytinällä.

JUTUT LÄHETYKSESSÄ 

VIDEO JUTUN TEKEMISESTÄ

Loppukevennys sienimetsästä

Kymmenen uutisten loppukevennys on kuulunut osana MTV:n uutisia jo sen alkuajoista lähtien eli lähes koko oman elämäni. Sen takia muistan jo lapsena kuinka kivaa oli katsoa kymmenen uutisia, kun vakavien aiheiden jälkeen kerrottiin aina jokin hauska sattumus tai tapahtuma. Sitä odotti aina yhtä innolla. Monesti ankkureiden "sutkautukset" kevennyksen jälkeen eivät sitten taas olleetkaan ihan yhtä nokkelia kuin itse jutut, mutta tavallaan siitäkin muodostui vuosien saatossa omansalainen kombo - ensin hauska juttu ja sitten odotti hieman myötähäpeän tuntein, että mitä noloa ne ankkurit letkauttavat siihen perään. Yhtä kaikki koko loppukevennyskonsepti on loistava lisä uutisten monesti muuten niin vakavaan sisältöön.

Loppukevennysten ehdoton hovitoimittaja on tietenkin Mika Tommola. Television välityksellä oli hänestä piirtynyt kuva jotenkin hieman sekopäisenä ja hullunkurisena ihmisenä (sellaisena Kummeli-hahmona) eli vähän kuin loppukevennys siis itse toimittajakin. Kun aloin tehdä kuvauskeikkoja maikkarilla, ei mielikuva muuttunut oikeastaan piiruakaan, sillä Mika tosissaan on melkoisen hullunkurinen kaveri, mutta ehdottoman hyvällä tavalla. Mikaan paremmin tutustuttuani, avautui hänestä myös uusia puolia pintaa syvemmältä. Mika on kaiken hullunhauskan pelleilyn lisäksi myös erittäin reilu, sydämellinen ja empaattinen ihminen, joka aina jaksaa kuunnella ja kiinnostua ihmisten tarinoista. Hän on aina hyvällä tuulella ja tsemppaa kaikkia käsittämättömällä draivilla. Olen itsekin useat mukavat jutusteluhetket saanut viettää Mr. Loppukevennyksen kanssa.

Tällä kertaa lähdettiin tekemään kevennystä Vihdin Otalammelle Salmen ulkoilupuistoon. Sinne otettiin mukaan kaksi Marttayhdistyksen naista, joiden sienitietämystä tarvittiin. Mikan ideana oli tehdä syksyn lähestyessä sieniaiheinen kevennys, jossa jokaisen vakavasti sienestävän ihmisen täytyisi ottaa kaksi marttaa mukaan metsään, jotta sienien tunnistus ja löytäminen kävisi sukkelasti ja tuloksekkaasti.

Ajelimme maikkarilta kohti Salmen ulkoilupuistoa leppoisissa tunnelmissa. Mika selosti keikan idean melko tarkasti kuten hänellä on tapana. Mikan keikat ovat pääpiirteittäin aina todella tarkasti suunniteltuja, koska hän on jo ideointivaiheessa ajatellut tarinan lähestulkoon jokaista kuvaa myöten valmiiksi tai ainakin hänellä on päässään kaikki ne kuvat, jotka hän tarvitsee saadakseen aikaiseksi haluamanlaisensa jutun. Kuvaajana minulla on kuitenkin mahdollisuus tarjota Mikalle kuvia, joista hän saa ehkä lisäideoita tai muuttaa juttua tiettyjen kuvien mukaan hieman uuteen suuntaan. Mikan keikoilla on aina rento ja hauska ilmapiiri, mutta työt tehdään silti aina todella tehokkaasti. Juttujen erittäin tarkka valmistelu vaikuttaa asiaan melko suuresti.

Ulkoilupuistossa oli yksi martta vastassa, joka ohjasi meidät jutussa esiintyvien marttojen luokse. Paikalla oli lauma sienestäjiä, jotka olivat tulleet marttojen järjestämälle sieniretkelle. Me lähdettiin Mikan ja kahden martan kanssa metsän siimekseen ja aluksi tehtiin jutunaloitus, jossa Mika kertoo lyhyesti, mitkä ovat onnistuneen sienireissun vaatimukset. Sen jälkeen lähdettiin samoilemaan mättäille ja eipä kovin montaa askelta tarvinnut ottaa, kun sieniä alkoi jo löytyä. Mika kulki koko ajan marttojen vierellä, mutta ei silti muka onnistunut bongaamaan yhtään sientä. Toki myönnettäköön itsekin sienimetsällä silloin tällöin käyneenä - eivät ne aina ihan niin helposti olekaan löydettävissä. Siihen todellakin tarvitaan jonkinlaista sienisilmää, että oppii katsomaan oikeisiin paikkoihin ja bongaamaan hyvin maastoon sulautuvat herkut heinien, oksien ja varpujen seasta.

Jutun teko sujui Mikamaiseen tapaan sutjakkaasti. Kaikki jutun ainekset kasautuivat kuin itsestään kuten hänen keikoillaan on aina tapana. Suurimmaksi osaksi Mikan jutuissa mennään niin, että kamera laitetaan päälle, Mika alkaa höpöttää ja kuvaaja taltioi parhaansa mukaan kaiken mitä tapahtuu. Siitä materiaalista Mika sitten itse leikkaa oman juttunsa eli koostaa sen valmiin jutun, joka nähdään televisiosta. Mika on siitä harvinainen toimittaja, että hän leikkaa juttunsa itse. Suurimman osan jutuista leikkaa leikkaaja toimituksessa tai kuvaaja kentällä. Toki monet toimittajat, varsinkin nuoremmat, osaavat leikata, mutta maikkarilla systeemi on rakennettu niin, että juttujen koostamista varten ovat omat tekijänsä. Siinä on tietysti se hyvä puoli, että monesti leikkaajalta tulee paljon ideoita, joilla materiaalista saadaan jutun kannalta irti paras mahdollinen - toimittaja voi silloin keskittyä asiasisällön viilaamiseen.

Mikan juttujen aiheet ovat nimensä mukaisesti kevyitä, joten tekoprosessikaan ei välttämättä vaadi ihan samaa paneutumista kuin vaikka jonkin politiikan tai talouden kiemuroiden selittäminen. Juttujen koostaminen vaatii silti todella hyvää silmää tarinalle, sillä jokainen kevennys on jonkinlainen kertomus, joka pitää saada mahdollisimman nautittavaan muotoon, jotta katsojat voivat kokea hienoisen keventymisen ja iloisuuden tunteen ehkäpä raskaidenkin tai muuten vain vakavien uutisjuttujen jälkeen.

Metsästä poistuttiin ilosena ja kaikinpuolin tyytyväisenä. Muutama sieni löydettiin ja osa oli jo valmiiksi juttua varten kerätty - sekin osana jutun hyvää esivalmistelua. Loppukevennys oltiin saatu taas tehokkaasti, mutta rennosti purkkiin.

JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO JUTUN TEKEMISESTÄ

Politiikan kesä

KOKOOMUS - LAPPEENRANTA & MIKKELI

Eduskunnan ollessa kesälomalla puolueet järjestävät kokoontumisia eri puolilla Suomea. Itse kävin kuvaamassa ensin Kokoomuksen ja sitten Perus suomalaisten kokoontumiset.

Kokoomuslaiset tapasivat Lappeenrannassa ja seuraavana päivänä vielä Mikkelissä. Olen joskus useampi vuosi sitten käynyt lyhyellä läpikulkumatkalla Lappeenrannassa, mutta mitään erityistä muistikuvaa ei kaupungista ollut. Mikkelissä sen sijaan en ole koskaan aiemmin käynyt, mutta jos näiden tosi pikaisten visiittien perusteella pitäisi jotain sanoa niin Mikkeli vaikutti näistä kahdesta viihtyisämmältä kaupungilta.

Saavuimme toimittaja Matti Maunun kanssa Lappeenrantaan jo päivää ennen tapahtuman alkua, koska ajattelimme, että kun ensimmäiset tilaisuudet alkavat aamulla yhdeksältä niin niihin ehtiäkseen meidän olisi täytynyt lähteä ajamaan Helsingistä todella varhain. Mutta matkalla tajusimme, että eihän se Lappeenranta nyt niin kaukana ollutkaan, etteikö sinne olisi samanpäivänä voinut matkustaa. No nyt oli yksi vapaailta aikaa valmistella keikkaa.

Eka ilta rennosti hotellilla

Aamu alkoi kansalaisten tapaamisella, jossa kokoomuslaiset Jyrki Kataisen johdolla kuuntelivat kansalaisten sanomisia lappeenrantalaisella kävelykadulla. Jyrki oli käynyt sorsajahdissa edellisenä iltana ja ilmeisesti oli viihdytty; sen verran leppoisasti kaveri tallusteli ihmisten joukossa. Katainen tapasi vanhan peruskoulun opettajansa ja hieman kimpaantui toimittajille, koska olisi halunut keskittyä enemmän kansalaisten kanssa keskusteluun eikä toimittajien uteluihin vastaamiseen. Jyrkin suusta kajahtikin napakka huudahdus toimittajille: "Nyt minä en puhu teille, kun minä puhun ihmisille!"

Kadulta kokoomuslaiset siirtyivät jatkamaan kokousta kaupungintalolle. Ensin saatiin kuulla niin sanottu linjapuhe ja sitten ruiskukkalaiset jatkoivat paltsua ominpäin; medialle näytettiin ystävällisesti ovea.

Linjapuhetta ihmettelemässä 

Kokoustila-edit Lappeenrannan kaupungintalolla

Aloitimme jutun leikkaamisen kaupungintalolla, mutta lounaan jälkeen vetäydyttiin toimittajan kanssa hotellihuoneeseen jatkamaan jutun rakentamista - se muodostuikin oikeastaan pelkästään kävelykatutapaamisen ympärille. Juttu saatiin leikattua melko nopeasti ja ensin oli tarkoitus, että Porissa samaan aikaan kesäkokousta pitävän vasemmiston puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommentti olisi leikattu juttuun maikkarissa, mutta itse ajattelin, että mitä turhaa lähteä kierrättämään, kun voin pyytää, että Porissa ollut kuvaaja Aki Blomberg lähettää sen minulle suoraan. Näin tehtiinkin ja jälleen kerran hyvällä yhteistyöllä saimme jutun aikaiseksi.

Ehdin jo nostaa jalat pöydälle, kun kuvatuottaja soitti ja kertoi, että jostain syystä jutun kuvissa olikin jotain pientä vikaa - lähinnä sävyissä. En ollut tarkistanut lopputuotetta vaan olin laittanut sen suoraan menemään maikkariin, koska se oli leikkausohjelmassa näyttänyt ihan hyvältä. Joskus, kun jutun julkaisee ohjelmasta ulos niin varsinainen lopputuote saattaakin olla hieman eri näköinen kuin ohjelman työpöydällä tehdessä - riippuu julkaisuasetuksista. Kokeilin ensin julkaista juttua hieman eri asetuksilla, mutta sitten tajusin, että jostain syystä värikorjaukset muutamiin kuviin olivatkin aiheuttaneet viat. Lopulta en kuitenkaan ehtinyt lähettää uutta versiota vaan seitsemän uutisissa ajettiin eli lähetettiin ns. viallinen versio. Viat olivat tässä tapauksessa niin minimaalisia, etteivät normikatsojat välttämättä osanneet kiinnittää niihin mitään huomiota. Kymmenen uutisissa tuli sitten uusi versio. Siinä sävyt olivat hieman lämpimämmät ja vähemmän kontrastiset.

SEISKAN LÄHETYS

KYMPIN LÄHETYS

Ilta olikin sitten vapaa. Menimme toimittajan kanssa käymään kokoomuslaisten iltakinkereillä Lappeenrannan raatihuoneella. Ulkonäöllisestihän ehkä sulauduin joukkoon ihan hyvin, mutta henkisellä tasolla koin kuin olisin ollut jossain todella eksoottisessa maassa. Ei se näköjää vielä kokoomuslaista tee jos perustaa yrityksen ja on sen toimitusjohtaja.

Raatihuone (kuva wikipedia)

Kala kuivalla maalla

Seuraavana aamuna suunnattiin Mikkeliin konsertti- ja kongressisali Mikaeliin, jossa Katainen piti oman linjapuheensa. Aivan perus keikoillakin on aina kamaa kannettavana kuin aasilla, mutta tällaisilla yönylikeikoilla sitä on vielä vähän ekstraa. Kaiken kaman roudaaminen edestakaisin onkin ehkä ainut huono puoli, jonka keksin uutiskuvaajan työstä. Toki tuohon kaikkeen kantamiseen ja tavaroiden jatkuvaan siirtelemiseenkin tottuu, mutta kyllä se välillä raskaiden kuvausten jälkeen jaksaa hieman ottaa päähän, kun lähtee kaikenlaista nyyttiä ja nyssäkkää kantamaan lähes 40 kilon edestä.

Salille päästyämme pönötettiin taas perus auditoriossa kamera tanassa. Puheen jälkeen kaikki toimittajat ja kuvaajat ryysivät Jyrkin perässä salin aulaan, jossa tämä antoi vielä lausuntoja toimittajien kysymyksiin. Näistä maikkarin toimittaja poimi yhden kommentin, jonka leikkasin ja lähetin maikkariin.

Mikaeli (kuva Arto Sipinen)

Siinäkin meinasi tulla pientä hikoilua; ensin leikkasin kommetin valmiiksi ja sen jälkeen ajoimme Mikaelilta Mikkelin torille, jossa alkoi pian pari tuntia kestänyt Kokoomuksen ja Keskustan yhteistilaisuus. Tämän tilaisuuden jälkeen oli aikaa lähettää kommentti, mutta kannettava tekikin tenän; kaikki meni mustiin eikä kone suostunut käynnistymään. Siellä sitten auton takapenkillä tuskailin hetken otsasuoni koholla. Sain koneen pienen odottelun jälkeen kuitenkin päälle taas ja kommentin lähetys onnistui. Myöhemmin huomasin, että kone oli liian täynnä, joten käynnistyslevy oli hieman jumissa.

Keskusta piti omaa kesäkokoustaan Mikkelissä ja samoilla vauhdeilla he olivat sitten järjestäneet toritapahtuman. Paikalla oli myös toinen maikkarin politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki sekä kuvaaja Kalle Koivunen, joka striimasi eli lähetti tapahtuman suorana nettiin. Minun tehtävänäni oli kuvata kuvia tapahtumasta, joita Eeva osiltaan käytti omassa jutussaan. Mitään väittelyä ei kummemmin tullut vaan Katainen ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä olivat pääsääntöisesti yhtämieltä tai ainakin niin he estradilla väittivät, mutta kuulin, kun he poistuivat kansan joukkoon niin johan alkoi kiistely. Ei siinäkään mitään merkittävää ollut, mutta saatiinpa pientä kinastelua kuitenkin aikaan. Suomen politiikka kun näyttäytyy niin lauhkeana ja merkityksettömänä ainakin omiin silmiin. Kaikki vain taputtelevat toisiaan selkään ja vaikenevat. Mitään kunnon päättäväisyyttä ei tunnu löytyvän.

EEVAN JUTTU MIKKELISTÄ LÄHETYKSESSÄ SEKÄ KATAISEN KOMMENTIT

Toritapahtuman jälkeen kävimme tekemässä vielä yhden haastattelun, jonka kuvasin kolmannen politiikan toimittajan Vesa Kallionpään juttua varten. Sitä ei lähetetty netin kautta vaan vein levykkeen maikkariin samalla, kun ajoimme takaisin Helsinkiin, koska Vesa oli tekemässä juttua vasta seuraavana päivänä.

Lappeenrannan ja Mikkelin keissi oli ensimmäinen poltiikan kesäkokous, jota olin kuvaamassa. Ennen  omaa yritystäni minulla ei ollut mahdollisuutta osallistua tämänkaltaisiin tapahtumiin, koska jouduin tekemään töitä normaali toimistoaikoina eikä alihankkijalla ollut kalustossa läppäriä, jolla olisin voinut leikata jutut ja filettää eli lähettää ne maikkariin lähetyksessä ulos ajettavaksi.

PERUS SUOMALAISET - JYVÄSKYLÄ

Heti seuraavalla viikolla olikin suuntana Jyväskylä ja Perus suomalaisten kesäkokous. En ole koskaan ollut jonkun tietyn puolueen kiihkomielinen kannattaja. Joskus nuorempana olin aika vasemmalla ja myöhemmin vihreissä, mutta täytyy sanoa, että ensi kerralla harkitsen uudestaan kenelle ääneni annan. Persut ovat asenteeltaan, tai varsinkin puheenjohtaja Timo Soini, todella lähellä sitä asennetta, josta itse pidän. Se, että Timo Soini on ehdottomasti minun suosikkipoliitikkoni, ei vielä kuitenkaan riitä siihen, että pitäisin koko puoluetta vakuuttavana tai ääneni ansainneena. En allekirjoita kaikkia Soininkaan lausuntoja, sillä hän tuntuu olevan monessa suhteessa paljon kapeakatseisempi ja suvaitsemattomampi kuin minä, mutta on sitä äijää kuitenkin aina hauska seurata kun on sen verran räväkkä lausunnoissaan.

Persujen kokokous noudatti aikalailla samankaltaista kaavaa kuin kokkeleidenkin paitsi, että persujen katutapaaminen oli vasta seuraavana päivänä. Ensin puolue kokoontui lounaalle ja sen jälkeen Soini piti linjapuheensa, jossa hän koetti kasata rivejään ja ohjeisti tovereitaan pidättäytymään kaikenlaisista hölmöilyistä. Varsinki Teuvo Hakkarainen oli ollut silmätikkuna tempauksiensa ansiosta eikä kaveri pettänyt tälläkään kertaa; heti puheen jälkeen hän antoi lausuntoja, jonka mukaan Syyriasta tulee "vääriä" pakolaisia.

Kokouksessa oli myös yli innokas valokuvaaja, joka räiski kuvia sarjatulella. Hän oli melkein koko Soinin puheen ajan tämän naaman edessä ja otti varmaan 2000 ruutua pelkästään lähikuvia lärvistä. Myöhemmin kävi ilmi, että kaveri oli palkattu persuille ottamaan kuvia, mutta tuntui silti ihan käsittämättömältä, että niitä samanlaisia kuvia piti ottaa niin järjetön määrä.

Tilaisuuden jälkeen lähdimme toimittaja Vesa Kallionpään kanssa hotellille leikkaamaan juttua. Tälläkään kertaa ei silti selvitty täysin kuivin jaloin; kun olin lähettänyt jutun maikkariin niin kohta sieltä soitettiin, että äänet eivät toimi. Tarkistin lopputuotteen ja siinä oli äänet kunnossa, mutta pakatussa versiossa, jonka olin lähettänyt ei ollut. Monesti juttutiedostot pakataan pienenpään tilaan, jotta niiden lähettäminen sujuisi nopeammin. Meillä oli melko tiukka aikataulu persujen kokouksen ja haastatteluiden venyttyä hieman pitkiksi, joten olin ajatellut säästää aikaa ja lähetin pienemmän tiedoston, mutta se sitten kostautuikin lopulta. Jostain syystä pakatunkin jutun lähettäminen oli kestänyt melko kauan ja pelkäsin, että jos uuden version lähettämisessä kestää yhtä kauan niin se ei ehdi lähetykseen. Kello oli jo 18.50, kun aloin lähettää uutta versiota. Seitsemän uutiset lähestyivät kovaa vauhtia - alkoi jo hieman pulssikin kiihtyä ja kämmenet hikoilla. Mutta onni onnettomuudessa; tällä kertaa verkko ei ollutkaan yli kuormitettu, joten juttu meni läpi parissa minuutissa. 10 minuutin päästä jo katselinkin aikaansaannostani hotellihuoneen telkkarista. Joskus menee aika hilkulle, että tuleeko joku juttu ulos vai ei. Näissä tapauksissa tomituksessa on aina vara suunnitelma - ajolistaa eli sitä käsikirjoitusta, jonka mukaan lähetys tehdään muutetaan niiltä osin kuin on tarvetta. Juttujen järjestystä voidaan muuttaa tai muokata ajolista sellaiseksi, että ilman perille saapunutta juttuakin voidaan uutiset lähettää normaalisti. Joskus se tarkoittaa muun muassa sitä, että ankkurit kertovat puuttuvan jutun pääkohdat sähkeenomaisesti.

Ilta oli taas vapaa ja kävimme toimittajan kanssa alakerran ravintolan kautta persujen iltajuhlassa. Vaikka en voi lukea itseäni 100 % puolueen kannattajaksi niin persujen juhlassa koin silti enemmän olevani kaltaisteni joukossa kuin edellisen viikon koksubileissä. Ehkä se johtuu siitä, että todella monet persujen kansanedustajista ovat duunaritaustaisia kuten itsekin kahden metallitehdastyöläisen poikana. Juhlissa piti toki ottaa fanikuva Timon kanssa. Väitin, että kuva on appi ukkoa varten (totta sekin) mutta olihan se myös itseäni varten, kun kerran suosikkipoliitikon kanssa samassa pöydässä kerran istuttiin.

Seuraavana aamupäivänä kävimme seuraamassa vielä Soinin puhetta jyväskyläläisellä kävelykadulla. Ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä - tuntui kuin olisi ollut lauantai vaikka viikko oli vasta puolivälissä. Timolta otettiin vielä yksi kommentti ja lähetettiin se maikkariin. Yllättäen oli taas netti tukossa ja lähettäminen kesti tavanomaista pidempään, mutta onneksi ei ollut kiirettä tällä kertaa. Sitten lähdettiinkin takaisin kohti Helsinkiä. 

Mukavia keikkoja olivat molempien puolueiden kesäkokoukset ja mielenkiintoista vaihtelua perinteisen Helsingissä pyörimisen sijaan. Ensi kesänä sitten uudestaan!

JUTTU PERSUJEN KESÄKOKOUKSESTA

JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO: POLITIIKAN KESÄ

Koiruuksia

Niin nämä keikat vain heittelevät laidasta toiseen. Välillä on valtiovarainministeriä ja sitten onkin koirien päiväkotia. Työtehtävien sisältöjen vaihtelevuus onkin selkeästi uutiskuvaamisen suola. Vaikka duunit tehdään pääsääntöisesti lähes aina samalla kaavalla niin sisältöjen välillä radikaalikin ero pitää homman erittäin mielenkiintoisena. On klisee sanoa, että tässä työssä ei ole yhtään samanlaista päivää, mutta niin se vain on. Aihepiirit toistuvat samoina kuten politiikka, talous, kulttuuri ja niin edelleen, mutta sisällöt niissäkin poikkeavat juttukohtaisesti niin paljon, että lähes aina tuntuu kuin tekisi jotain aivan uutta työtä. Uutiskuvaaja pääsee toimittajan tavoin tutustumaan sellaisiin paikkoihin ja ihmisiin, joihin ei muuten siviilissä olisi mitään mahdollisuuksia. Se on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista vaikkakin kokemukset ovat uutisten nopeatempoisuuden takia useinmiten erittäin pikasia.

Lähdin elokuun puolessa välissä kesätoimittajan kanssa siis tekemään kymmenen uutisten kevennystä koirien päiväkodista. Vettä satoi, mutta eipä tuo haitannut, kun oli oikeat varusteet ja tällä kertaa mentiin toki sisätiloihinkin vielä. Heti sisään päästyämme omistaja alkoi kertoa bisneksestään kuin papupata. Se on toki hyvä asia, sillä silloin tietää, että juttuun saadaan helposti kasattua se tekstisisältö, joka kaivataankin.

Haastateltavia on moneen junaan kuten meitä ihmisiä ylipäätään. Toiset kertovat kysymättäkin ja toiset taas eivät kerro mitään vaikka miten päin kysyisi. Toiset taas jännittävät kameraa ja haastattelutilannetta niin paljon, että vaikka tietäisivätkin asiasta ja haluaisivat kertoa niin eivät yksinkertaisesti vain kykene ilmaisemaan itseään niin, että saisivat asiansa kerrottua. Helpointahan on tehdä juttua koirien päiväkodin tapaisista aiheista. Juttu toimii, halusi sitä tai ei, mainoksena ihmiselle, joka kertoo omasta bisneksestään, joten silloin on tietenkin itsestäänselvää, että tarinaa riittää yllin kyllin. Tietenkin se vaatii myös hyvän puhujan. Ei riitä, että tietää asiastaan, josta haluaa kertoa. Se pitää osata kertoa tiivistetysti ja niin, että ihmiset ymmärtävät asian. Mitä monimutkaisempi aihe nin sen vaikeampi on haastateltavalta saada sellaiset vastaukset, joita halutaan. Sitten vielä jos aihe on jollain tavalla tulenarka eikä haastateltava ole kovinaan halukas kertomaan asiasta, on eniten haasteita saada informaatio kaivettua ulos niin, että se on käyttökelpoista uutisjutussa.

Koirien päiväkodissa kohtasivat helpon jutun parhaimmat puolet; haastateltava tiesi asiansa, oli erittäin sanavalmis, luonteva esiintyjä ja osasi esittää asiansa tiivistetysti ja ymmärrettävästi. Pian päiväkodin ensimmäinen asiakas jo saapuikin ja saimme hänen sisääntulonsa taltioitua tosin sekin vaati pientä ohjaamista ja lavastamista kuten monesti kuvituksissa on tapana. Usein asia ehtii tapahtua ennen kuin kamera ehtii paikalle, joten silloin tehdään niin, että sanotaan kuvattavalle, että tämä tekee jonkin asian uudestaan niin, että se saadaan kuvattua. Niin tehtiin sisääntulonkin kanssa.

Muuten kuvaukset etenivätkin aikalailla dokumentaarisesti siinä järjestyksessä kuin asiat tapahtuivat. Ensin kaksi koiraa otettiin temmellystilaan leikkimään kahdella Angry Birdillä. Eläinten kuvaaminen ja varsinkin erittäin aktiivisten eläinten kuvaaminen on todella hauskaa; silloin voi olla varma, että käyttökelpoista kuvaa saadaan yllinkyllin ja ainakin omaa kuvaajan sielua hyväilee se, että saa kameralla taltioitua jotain menevää ja vauhdikasta. Sellaisen kuvaaminen on myös helppoa; tarvitsee vain osoittaa ja kuvata. No ehkä vähän täytyy välillä katsoa etsimeen eli siihen putkeen kameran sivulla, josta näkee kameralle taltioituvan kuvan.

Etsimen kuva on mustavalkoinen, koska siitä näkee kuvan tarkkuuden eli skarpin paremmin.

Vaikka en olekaan niin sanotusti koiraihminen (11-vuotiaasta asti ollut aina kissoja) niin kaikista koirista näki ihan tällainen amatöörikin, että he ovat omia persooniaan ja käytäytyvät eri tilanteissa ihan erilailla. Oli hauska seurata kuinka joku pikku koira saattoi uhitella ja olla todella aktiivinen kun taas joku iso ja itsevarman oloinen koira olikin sitten loppujenlopuksi ihan säyseä sivusta tarkastelija. 

Kaikenkaikkiaan koirien päiväkoti oli lupsakka keikka, jonka aikana huomasi, että kuin varkain itse aina innostun aivan älyttömästi, kun saan kuvattavakseni, jotain mielenkiintoista ja aktiivisuutta vaativaa. Se, että täytyy olla koko ajan skarppi ja seurata tilannetta ehkä hieman provosoida tapahtumia tuottaa itselle suurta mielihyvää. 

Kävipä vielä sellainen yksi hauska sattumuskin, että eräs Ranskan bulldoggi, jonka kanssa pelasin palloa huomasi kamerani mikrofonin tuulisuojan ja nappasi sen suuhunsa kesken kuvausten. Siinä sitten yritin saada karvaa pois koiran suusta ilman, että suoja menee aivan riekaleiksi. Pienen taistelun jälkeen sain kuin sainkin suojan ehjänä takaisin. 

KATSO JUTTU LÄHETYKSESSÄ

KATSO VIDEO KEIKALTA

Jutta Urpilainen

Kesällä ei ole paljon politiikan juttuja eduskunnan kesäloman takia. Muutenkin kesällä on yleensä hieman hiljaisempaa uutisrintamalla, tosin ei se ainakaan itselleni ole sellaisena heijastunut vaan olen saanut tehdä hommia ihan normaalilla tahdilla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen piti kuitenkin elokuun alku puolella tiedotustilaisuuden Suomen talouden tilasta.

Pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa Valtioneuvoston linnan pressikorttia, jonka sain kesän alussa. Joskus aiempina vuosina, kun minulla ei ollut korttia niin jouduin vilauttamaan ajokorttia ja jotain maikkarin kulkulätkää - aina joutui vähän mutkien kautta kikkailemaan itsensä sisään, mutta onneksi ei enää. Sain pressikortin, koska aloin tehdä omalla yrityksellä "vakkarina" maikkarille. Olin tehnyt jo lähes 8 vuotta hommia maikkarin uutisille alihankkijan kautta, mutta silloin työmäärät ja -vuorot olivat vaihdelleet niin vuoristoratamaisesti, ettei mulla oikein ollut mahdollisuutta saada mitään vakiintuneemman työntekijän oikeuksia.

Keikka meni melko tavalliseen tapaan; Valtioneuvoston linnaan sisään ja sieltä pienen ulkoterassipiipahduksen kautta tiedotustilaan Urpilaista odottamaan. Oma tehtäväni oli lähinnä ottaa kuvituskuvaa, kun toinen kuvaaja, politiikan veteraanikuvaaja Kalle Koivunen, striimasi eli lähetti suorana tiekkarin eli tiedotustilaisuuden nettiin.

Suomessa mediahommissa näkee harvemmin köysiä, joilla rajataan tietyt ihmiset tietylle alueelle. Valtioneuvoston linnassa tällaiset köydet ovat tulleet käyttöön siinä vaiheessa, kun tiedotustila rempattiin uuteen uskoon pari vuotta sitten. Tarkoitushan on tietysti, että ministereillä on työrauha eikä kukaan meistä kuvaajista tai toimittajista ronki niin sanotusti heidän puolelleen. Suomessa media pääsee pääsääntöisesti työskentelemään melko vapaasti, sillä ilmeisesti täällä ei ole koettu tarpeelliseksi rajata niitä muutamaa median edustajaa kymmenien metrien päähän haastateltavistaan vaan ajatellaan, että media ja haastateltavat voivat kohdata ilman eritysjärjestelyjä. Valtioneuvoston linnassa rajoitukset ymmärtää, koska sinne on yleisesti odotettavissa paljon median edustajia ja helpoin tapa pitää homma kontrollissa, on ohjata kaikki omille paikoilleen, jolloin työnteko sujuu organisoidummin tai ainakin pitäisi sujua; yleensä me kuvaajat ja toimittajat olemme sen verran uteliaita, että kun yksi ryysii haastattelemaan niin kaikki seuraavat perässä ja pienimuotoinen kaaos on valmis. 

Yksi hauska tapaus muistuu mieleen tältä kesältä, joka kuvaistaa todella hyvin Suomessa vallitsevaa käytäntöä tärkeiden poliitikkojen haastatteluissa ja kuvauksissa. Ollessani Naantalissa ja Turussa Putinia ja Niinistöä kuvaamassa, olivat turvatoimet kaksikon ympärillä todella tiukat. Niin kauan, kun Niinistö oli Putinin seurassa, ei kuvaajia päästetty lähellekään presidenttejä, mutta heti, kun Putin oli poistunut massiivisine turvatoimineen niin Sauli tuli meidän kuvaajien ja toimittajien keskelle kenenkään turvamiehen estelemättä ja antoi kaikessa rauhassa kommentteja. Tasavallan presidentillä ei edes näyttänyt olevan kiire vaan hän totesi, että "koko päivän olen seisonut auringonpaahteessa niin ihan mielelläni annan lausuntoja tästä varjoiselta terassilta."

PUTIN-NIINISTÖ-JUTTU LÄHETYKSESSÄ

Putin-Niinistö-jutussa on toisena kuvaajana hyvä kollegani Aki Blomberg, joka myös leikkasi jutun Turussa ja lähetti sen maikkariin netin kautta.

Urpilaisen keikka oli kohtalaisen nopea ja helppo, sillä kaikki tapahtui yhdessä paikassa eikä haastateltavia ollut kuin yksi. Aikaa meni kaikkinensa 3 tuntia. Juttuhan ei tietenkään ollut valmis siinä ajassa vaan esimerkiksi Urpilaisen juttuun meni arviolta noin 5-6 tuntia. Ensin ajetaan kuvauspaikalle, kuvataan ja haastatellaan, sitten palataan toimitukseen, toimittaja kirjoittaa käsikirjoituksen, johon merkitään ne asiat, jotka haluaa juttuun tulevan (kuvaa ja haastatteluitahan kuvataan aina huomattavasti enemmän kuin, mitä niitä päätyy itse juttuun, joka tulee televisiosta ulos) Tähän juttuun materiaalia tuli vielä poikkeuksellisen paljon, sillä koko Urpilaisen puhe taltioitiin samalla, kun se lähetettiin netistä. Sitten olivat vielä mun kuvaamat kuvituskuvat ja haastattelu eli kuvattua materiaalia oli reilun tunnin verran ja itse juttu kesti 2 minuuttia. Keskimäärinkin materiaalia juttua kohden kuvataan kaikkinensa noin puolen tunnin verran eli "hukkaprosentti" on melkoinen per keikka, mutta sellainen on uutisten luonne - täytyy selvittää asiat mahdollisimman kattavasti, jotta voi ne sitten kertoa tiivistetysti ja jouhevasti.

URPILAISEN JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO URPILAISEN KEIKALTA